RSS

Uutiset ja kuulutukset

 

Takaisin

Kasvomaskien käyttäminen ja jakelu haavoittuvimmassa asemassa oleville vähävaraisille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on 13.8.2020 antanut suosituksen yli 15-vuotiaille kansalaisille kasvomaskien käytöstä
tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi.
Kansalaisten kasvomaskisuositus koskee 14.8.2020
alkaen myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluetta ja siten myös Suupohjaa.

Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen
noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen
nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua
välittömästi koronatestiin.

THL suosittaa maskin käyttöä, kun
- olet joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
- olet matkalla koronavirustestiin ja kun odotat testin tulosta ja sinulla on välttämätön syy liikkua kodin
ulkopuolella
- palaat riskialueelta Suomeen ja siirryt maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos sinulla on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kasvomaskia voi käyttää edelleen myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta.

Lähtökohtana on se, että kukin hankkii maskin itse. Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, etteivät kaikkein
haavoittuvimmassa asemassa olevat jää vaille suojaa, vaan saavat maskin ilmaiseksi.

Isojoella, Karijoella, Kauhajoella ja Teuvalla aloitetaan kasvomaskien jakelu kaikkein haavoittuvimmassa
asemassa oleville vähävaraisille em. tilanteita varten alla olevan aikataulun mukaisesti 24.8.2020 alkaen.

Jaettavana pussi, joka sisältää 2 kankaista maskia ja pesuohjeet. Yksi pussi/asiakas.
Ethän tule sisätiloihin flunssaoireisena!

Maskien jakelu sosiaalitoimen kautta:

Isojoki, Kunnantalo, Teollisuustie 1 A
tiistai ja torstai klo 9-11
yhteydenotot puh. 040 480 4536

Karijoki, Sosiaalitoimisto, Kristiinantie 3
tiistai ja perjantai klo 9-11
yhteydenotot puh. 040 528 7701

Kauhajoki, Kauhajoen kaupungintalon aula. Hallintoaukio
maanantai - torstai klo 12-15
yhteydenotot puh. 040 630 0574

Teuva, Sosiaalitoimisto, Tuokkolantie 6
tiistai - torstai klo 12-13
yhteydenotot puh. 046 855 5022
21.08.20
Kommentti (0) Lisää kommentti

Uutisotsikot:
Tiedote THL:n ja EPSHP:n ohjausta noudatellen kasvatuksen ja opetuksen toimialalle (25.09.20)
Päätoimisen tuntiopettajan tehtävä (21.09.20)
Koronatietoutta lapsiperheille (päivitetty 11.9.) (11.09.20)
Sanssinkodin / Hammashoitolan suunnittelusopimukset allekirjoitettiin eilen 9.9.2020 (10.09.20)
Tiedote perheille: näin haet harrastustukea (09.09.20)
Matonpesupaikat on suljettu (07.09.20)
Ilmianna naapurisi (04.09.20)
Kasvomaskien käyttäminen ja jakelu haavoittuvimmassa asemassa oleville vähävaraisille (21.08.20)
Kasvomaskisuositus koskee tästä päivästä lähtien myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluetta (14.08.20)
Koulukuljetukset ja avoin liikenne (06.08.20)
Lauhanvuori–Hämeenkangas Geoparkista Suomen toinen UNESCO Global Geopark (10.07.20)
Uimarannat - Uimavedet (30.06.20)
Liikuntapalveluiden kysely (11.06.20)
Koulukuljetukset (13.05.20)
Yksinyrittäjän tuki (22.04.20)
Kauhajoki mukaan 5-vuotiaiden maksuttomaan varhaiskasvatuskokeiluun (22.04.20)
Kauhajoki-Äppi on nyt ladattavissa! (03.04.20)
Lomituspalvelut Kauhajoen kaupungille (01.04.20)
Toimintaohjeet koronavirustartuntaa epäiltäessä (09.03.20)
Kauhajoen tonttikampanja jatkuu (06.01.20)

 

Kaupungin viralliset kuulutukset

Tapahtumakalenteri