Varhaiskasvatukseen hakeminen

Alle kouluikäisten lasten varhaiskasvatuspaikkoja voi hakea ympäri vuoden perheen tarpeen mukaan. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta.

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä hoidon tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.


Varhaiskasvatukseen haetaan sähköisellä hakemuksella.

Uudet asiakkaat tekevät sähköisen hakemuksen tästä.

Nykyiset tai aikaisemmat asiakkaat tekevät hakemuksen tunnistautumista vaativassa hakulomakkeessa tästä

Mikäli käytössä ei ole nettiyhteyttä, hakemuksen voi tulla tekemään varhaiskasvatustoimiston asiakaskoneelle.
 

Varhaiskasvatuspaikan vastaanottaminen

Kun perhe saa hoitopaikkapäätöksen, päätöksen mukana tulee vastaanottoilmoitus, jossa perhe vahvistaa varhaiskasvatuspaikan vastaanottamisen ja hoidon aloittamisajankohdan. Jos perhe on hyväksynyt sähköisen tiedoksiannon, päätöksen saa ja hoitopaikan hyväksymisen voi tehdä Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi -palvelussa.
 

Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen

Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen tehdään sähköisessä asioinnissa tai kirjallisesti erillisellä lomakkeella/sähköpostilla varhaiskasvatuksen alue-esimiehelle.

Alle kuukauden katkosta varhaiskasvatuksessa ei kuitenkaan katsota irtisanomiseksi, mikäli hoidon tiedetään jatkuvan.

Irtisanomislomake

Irtisanomislomake pdf