Kaupunginjohtaja Keijo Kuja-Lipastin tervehdys

25 vuotta sitten kukaan ei osannut kuvitellakaan, että järjestäisimme messuja edelleen vuonna 2015. Ruokamessuista on kasvanut mittava tapahtuma ja olennainen osa Kauhajoen brändiä muiden tapahtumien, taiteiden ja urheilun rinnalla.

Ruokamessut on menestynyt alkuperäisen ideansa säilyttämällä: ruoka on tapahtuman keskiössä. Ruuantuottajat ja -kuluttajat sekä ruuanvalmistuksen asiantuntijat kohtaavat messuilla tehden siitä myös tärkeän tapaamisfoorumin. Vastaavaa, valtakunnallisesti vierailijoita keräävää, viihtyisässä talonpoikaismiljöössä olevaa tapahtumaa ei ole koko maassa.

Messuilla on aina ollut ammattitaitoiset vetäjät, jotka ovat työtuntejaan laskematta antaneet panoksensa. He ovat huolehtineet siitä, etteivät messut ole koskaan samanlaiset, joka vuosi niillä nähdään jotain uutta hyvien, tuttujen näytteilleasettajien lisäksi. Ruokamessut on edelleen elinvoimainen tapahtuma - ruoka on aiheena aina ajankohtainen. Tapahtuma sopii hyvin elintarviketuotantoon profiloituneelle paikkakunnalle.

Tervetuloa 25-vuotisjuhlavuoden Ruokamessuille!