RSS

Uutiset ja kuulutukset

 

Takaisin

Kasvomaskisuositus toisen asteen oppilaitoksiin 7.10. alkaen

Koronavirustartunnat Etelä-Pohjanmaan alueella ovat lähteneet nousuun. On erittäin tärkeää, että alueellamme ei jouduta epidemian massiiviseen leviämisvaiheeseen.
Kauhajoen kaupunki ja Suupohjan koulutuskuntayhtymä (Vuoksi) ottavat käyttöön maskisuosituksen toisen asteen oppilaitoksissa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vahvaa suositusta noudattaen.

Kauhajoen lukiossa ja ammattioppilaitos Vuoksissa kasvomaskien käyttö alkaa keskiviikkona 7.10.2020.

Kasvomaskien hankinta on lähtökohtaisesti opiskelijoiden/perheiden vastuulla. Lukiolla on kuitenkin tarjolla maskeja niille opiskelijoille, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia maskia. Maskeja voi tarvittaessa kysyä lukion kansliasta. Ammattioppilaitos Vuoksi on jo aiemmin jakanut kaikille opiskelijoilleen kangasmaskit.

Työnantajat tarjoavat maskit henkilökunnalle toisen asteen oppilaitoksissa.

Muistutamme opiskelijoita pitämään erittäin tarkkaa huolta hygieniasuosituksista ja turvaväleistä. Kouluun ei saa tulla vähääkään oireisena, ja koronatesteihin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmenee.


Käytä maskia näissä tilanteissa
• Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.

• Matkalla koronavirusnäytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

• Riskialueelta Suomeen saapuessa ja siirryttäessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos karanteenin aikana on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

• Toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.

• Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.


Muistilista maskin käyttöön
• Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.

• Varaa mukaan käsihuuhdepullo ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.

• Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.

• Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin esim. ennen liikennevälineeseen nousemista.

• Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.

• Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.

• Jos kosket maskiin käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.

• Älä pue käytettyä maskia uudelleen.

• Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.

• Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan.

• Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen ja uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.

• Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.

• Pese kangasmaski 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma.
THL:n video-ohje maskin käyttöön
06.10.20
Kommentti (0) Lisää kommentti

Uutisotsikot:
Kasvomaskisuositus toisen asteen oppilaitoksiin 7.10. alkaen (06.10.20)
Etelä-Pohjanmaan koronatilanne kiihtymisvaiheessa - Kauhajoen kaupungin suositukset asukkailleen (06.10.20)
Kasvomaskien käyttäminen ja jakelu haavoittuvimmassa asemassa oleville vähävaraisille (06.10.20)
Tiedote THL:n ja EPSHP:n ohjausta noudatellen kasvatuksen ja opetuksen toimialalle (25.09.20)
Koronatietoutta lapsiperheille (päivitetty 11.9.) (11.09.20)
Sanssinkodin / Hammashoitolan suunnittelusopimukset allekirjoitettiin eilen 9.9.2020 (10.09.20)
Tiedote perheille: näin haet harrastustukea (09.09.20)
Ilmianna naapurisi (04.09.20)
Kasvomaskisuositus koskee tästä päivästä lähtien myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluetta (14.08.20)
Koulukuljetukset ja avoin liikenne (06.08.20)
Lauhanvuori–Hämeenkangas Geoparkista Suomen toinen UNESCO Global Geopark (10.07.20)
Liikuntapalveluiden kysely (11.06.20)
Koulukuljetukset (13.05.20)
Yksinyrittäjän tuki (22.04.20)
Kauhajoki mukaan 5-vuotiaiden maksuttomaan varhaiskasvatuskokeiluun (22.04.20)
Kauhajoki-Äppi on nyt ladattavissa! (03.04.20)
Lomituspalvelut Kauhajoen kaupungille (01.04.20)
Toimintaohjeet koronavirustartuntaa epäiltäessä (09.03.20)
Tilavarauskalenteri uudistui 1.1.2020 (16.12.19)
Kauhajoki Lapsiystävällinen kunta –malliin mukaan (22.11.19)

<< < > >>

 

Kaupungin viralliset kuulutukset

Tapahtumakalenteri