Kauhajoella
Hämes-Havusessa
syyskuun alussa
3-5.9.1999

Kauhajoen Ruokamessuista on kasvanut pienen ja keskisuuren elintarviketeollisuuden suuri vuosittainen kohtaaminen.
Messuilla on esillä pienten tuottajien tekemiä yksilöllisiä herkkuja. Esillä on myäs pienimuotoisen elintarviketeollisuuden koneita, ruuan valmistuksessa tarvittavia apuvälineitä ja elintarvikealalla tarvittavia palveluita.
1998 messuilla kävi yli 15.000 näyttelyvierasta.
Näytteilleasettajia oli noin 200.
Ruokamessut järjestetään yhdeksännen kerran tunnelmallisissa Hämes-Havusen talonpoikaistalon tiloissa ja ympäristöön pystytetyissä telttahalleissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 1999.

Tule kokemaan Ruokamessujen ainutlaatuinen tunnelma.

 

Päätuoteryhmiä
Kasvikset, marjat, liha, kala, vilja ja luomutuotteet.
Erilaiset marja-, kala-, liha- ja maitojalosteet sekä valmisruoat.

Erikoisuuksina
Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen koneita, laitteita ja palveluja. Pikkupalapisteet, tallikahvio ja juhlalounas Hämes-Havusen päätuvassa.
Erilaiset teemat.

Messujen järjestäjät:
Kauhajoen kunta,
Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Seinäjoki

Webspace furnished by Kauhajoki MediaNet

    Tiedustelut:
    Kauhajoen kunta
    Puh (06) 231 8111
    Fax (06) 231 8409
    PL 500, 61801 KAUHAJOKI

    Länsi-Suomen Luontomatkailu Oy
    Puh. (06) 231 8203
    Fax (06) 231 8409
    www.kauhajoki.fi/naturetouring