Polku: / Palvelut / Liikunta / Ajankohtaista / Historia / 2012-2013

Vuoden liikuntapaikka 2012 Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli

Vuoden Liikuntapaikaksi 2012 on valittu Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli. Valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Leena Harkimo palkitsi kohteen yhdessä Pohjanmaan ELY-keskuksen yksikön päällikön Ismo Myllyahon kanssa Kauhajoella maanantaina 18.6.2012. Palkintoa oli luovuttamassa myös Tampereen Messut Oy, projektipäällikkö Mikael Wänskä. Tunnustuksen ottivat vastaan Kauhajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kuusinen, tekninen johtaja Harri Virtanen ja vapaa-aikatoimenjohtaja Paula Kallionpää. Palkinto jaettiin 8. kerran.

Vuoden Liikuntapaikan valitsevat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön virkamiehet yhdessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten liikuntatoimesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa. Kohteet ovat valmistuneet tai peruskorjattu palkitsemista edeltäneen parin vuoden aikana, jolloin niiden käytöstä ja toiminnallisuudesta on ehditty saada kokemuksia. Palkinnon luovuttavat vuosittain valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja sekä rakennusneuvos Risto Järvelä opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä. Järvelän sijaisena toimi nyt Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Ismo Myllyaho.

? Valtion arkkitehtuuripoliittisen ohjelman mukaisesti valtion toteuttamilta ja tukemilta ympäristö-, rakennus- ja korjaushankkeilta edellytetään suunnittelun ja toteutuksen esimerkillisyyttä, käyttökelpoisuutta, kestävyyttä sekä korkeaa laatua. Vuoden Liikuntapaikan valinnassa kiinnitetään huomiota myös kohteen monikäyttöisyyteen, tasa-arvoon, esteettömyyteen ja soveltuvuuteen laajoille käyttäjäryhmille. Tärkeitä painopisteitä ovat lasten ja nuorten liikunnan olosuhteet sekä terveyttä edistävä liikunta. Nyt palkittu Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli täyttää erinomaisesti Vuoden Liikuntapaikalle asetetut kriteerit, sanoi valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Leena Harkimo palkitsemistilaisuudessa pitämässään puheessa.



- Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli on korkeaa käyttöastetta ajatellen sijaintinsa puolesta ihanteellinen. Yhtenäiskouluna toimivassa koulukeskuksessa liikuntahalli tarjoaa oppilaille erinomaiset olosuhteet sisäliikuntaan. Kokonaisvaltaisia liikunnanopetuksen, välituntiliikunnan ja vapaa-ajanliikunnan edellytyksiä varten myös koulun piha-alueen liikuntapaikkojen tasoon ja toimivuuteen on panostettu. Kaupunki on linjannut hallin taksapolitiikan niin, että kauhajokisten liikuntaseurojen ja yhdistysten käyttövuoroista ei peritä maksuja ryhmiltä, joissa on vähintään 80 % alle 18-vuotiaita harrastajia. Kohteen suunnittelussa ja toteutuksessa on yhdistetty koulujen tarpeet, koripallon korkeimman sarjatason ja muiden sisäpalloilulajien vaatimukset sekä kaupungin tarpeet liikuntahallista monitoimitilana. Salin tekniikkaan, laatuun, akustiikkaan ja valoisuutta lisääviin vaaleisiin pintoihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Rohkeana ratkaisuna voi pitää puuparketin valitsemista lattiamateriaaliksi. Tämä edellyttää panostusta lattian hoitoon ja huoltoon, mihin Kauhajoen kaupunki on sitoutunut. Kohde on myös valtionapuviranomaisten näkökulmasta hyvä esimerkki onnistuneesta yhteisrahoitushankkeesta, jossa on osattu yhdistää toiminnallisesti monen käyttäjäryhmän tarpeet, totesi valinnan perustelut kertonut yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan ELY-keskuksesta.


Liikuntahalli taipuu liikunnan ja urheilun ohella konsertteihin sekä muihin tapahtumiin

Kauhajoen koulukeskuksessa toimivat alakoulu, erityiskoulu, yläkoulu ja lukio. Liikuntahalli on rakennettu uuden alakoulurakennuksen yhteyteen vuosina 2009-2010. Liikuntahalli on yhteisrahoituskohde eli sen rakentamista on tuettu oppilaitosrakentamisen ja liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista. Liikuntahallin pääliikuntatilan koko on 1049 neliömetriä ja korkeus 10 metriä. Parkettilattialla varustettu halli on jaettavissa kolmeen osaan. Kiinteitä katsomopaikkoja on noin 1100, joista puolet on kokoon painuvassa katsomossa. Tapahtumia varten hallin saadaan noin 2000 katsojapaikkaa. Liikuntahallin yhteydessä katsomon yläosan takana on putkikäytävä, jossa on muun muassa yleisurheilun suorituspaikkoja ja juoksusuora. Näyttämön yhteydessä on pienliikuntatila.

? Olemme erittäin otettuja Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallille annetusta positiivisesta tunnustuksesta. Palkinto on osoitus siitä, että kaupungin liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi tehty työ tuottaa tulosta. Liikuntahalli tarjoaa lukuisia liikuntamahdollisuuksia eri kohderyhmille ja sen käyttöaste on korkea. Liikuntahalli palvelee perusopetuksen ohella erinomaisesti kaikkien kaupunkilaisten tarpeita. Lisäksi se toimii Korisliigassa pelaavan Kauhajoen Karhun kotisalina. Liikuntahallissa järjestetään myös konsertteja, messuja ja muita tapahtumia, iloitsi Kauhajoen kaupungin vapaa-aikatoimenjohtaja Paula Kallionpää palkitsemistilaisuudessa.

Vuoden Liikuntapaikka -palkinto on jaettu vuodesta 2005 lähtien

Vuoden Liikuntapaikka valittiin kahdeksannen kerran. Vuodesta 2005 lähtien jaetulla palkinnolla halutaan nostaa esille erikoisosaamista vaativan liikuntapaikkarakentamisen merkitystä, arvoa ja tietoisuutta. Palkinto on myös tunnustus kohteiden rakennuttajien, suunnittelijoiden, rakentajien ja ylläpitäjien osaamiselle. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Joensuu Areena (2005), Kemiön Amospuisto (2006), Ylöjärven Liikuntakeskus (2007), Lahden kaupungin koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke (2008), Vantaan Energia Areena (2009), Kuopion kaupungin lähiliikuntapaikkaverkosto (2010) ja Oulun Hovinsuon skeittipuisto (2011).

Vuoden Liikuntapaikka 2013 palkitaan jälleen tunnustuksen syntysijoilla Sportec-messuilla, jotka järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14.-15.3.2013. Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tampereen Messut Oy.

KUVAPYYNNÖT:

Kuvia Vuoden Liikuntapaikasta 2012 ja maanantaina 18.6.2012 pidetystä palkitsemistilaisuudesta voi tiedustella Kauhajoen kaupungin vapaa-aikatoimenjohtajalta Paula Kallionpäältä, p. 040 505 8164 tai Tampereen Messujen viestintäpäälliköltä Tanja Järvensivulta, p. 050 536 8133.

LISÄTIEDOT:

Paula Kallionpää, vapaa-aikatoimenjohtaja, Kauhajoen kaupunki, p. 040 505 8164,
paula.kallionpaa@kauhajoki.fi
Risto Järvelä, rakennusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0400 915 999,
risto.jarvela@minedu.fi
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, Tampereen Messut Oy, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu@tampereenmessut.fi

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kunnon kunta Kauhajoki

Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu (PLU) palkitsi vuosikokouksessa 16.5.2012

"Vuoden 2011 Kunnolliset"


Kriteerit valintaan: 

  • Kunta on panostanut viime vuosina vahvasti liikuntaan.
  • Kunta työsti laajan ja kuntalaisen koko elämänkaaren kattavan liikunnan kehittämissuunnitelman, sekä vienyt sitä myös suunnitelmallisesti käytäntöön.
  • Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa on myös huomioitu liikunta
  • Kunta ja kolmannen sektorin järjestöt/seurat kohtaavat säännöllisesti liikuntafoorumeissa
  • Kunnan liikuntatoimi huomioi erinomaisesti toiminnan järjestämisessä myös erityistä tukea tarvitsevat kuntalaiset
  • Kauhajoki on edellisen kerran saanut ko. tunnustuksen 1979

Kunnon kunta 2011 palkinnon vastaanottivat:
kaupunginhallituksen pj Merja Kuusinen ja erityisliikunnan suunnittelija Maarit Kaari.