Polku: / Palvelut / Elinkeinopalvelut / Liikenne / Koulukohtaiset reitit 2017

Koulukohtaiset reitit syksyllä 2017

Mahdolliset tiedustelut p. 040 549 2582 / Anne Ketola. (päivitetty 14.8.2017 ak)
Kuljetukset toimivat hyvin samalla periaatteella kuin aiempinakin vuosina avoimen liikenteen osalta.

Klo 16 Nummijärvelle kuljetaan Hyypän vuoron kyydissä ja Elina Lammi huolehtii jatkokyydin Hautalankyläntien risteyksestä. Lisäksi iltapäivisin klo 15.10 lähtevä Urpolan linja-autovuoro Nummijärvelle ajaa myös Nummikoskelle ja Koivukylään.

Vuoro Hyypän kautta Kankaanpäähän ja Poriin ajetaan 15:45 lähtevänä, liikennöinnistä vastaa H.P. Matkabussi Oy 10.8.2017 lähtien.

Filppulan esiopetus, toteuttaja Urpolan liikenne

Pukkilan koulun kuljetukset tiedotetaan kuljetukseen oikeutetuille, toteuttaja Jari Kaari Oy.

Aro

Koulun alku 7.55 keskustassa tai 8.00 Aron koululla
Ns. runkolinja Seinäjoentie (Kantatie 67): Lähtö ST1:n pysäkiltä Kurikan suuntaan 7.15. Kiertää Sorvarinkyläntietä Kurikantielle ja Topeekaa keskustaan taskuun. Ensimmäisellä viikolla ajetaan to ja pe.
Tilausajot Aron koululle to ja pe lähtö 7:00 Metsärannantie, Latva-Äijöntien liittymä, Sorvarinrinnantie, Laitasaarentie, Perkiö-Kalantie, Kaurankuja, Vennanmäki, Ahtiaisentie, Aron koulu,  kartta reitistä, Reitti ajetaan tarpeen mukaisessa laajuudessa.
Koulun alku 9.00 Aron koululla tai 8.45 keskustassa

Ns. runkolinja Seinäjoentie (Kantatie 67): Lähtö ST1:n pysäkiltä 8.05 Kurikan suuntaan  P-paikalle. Paluu P-paikalta 8.15 takaisin Seinäjoentietä Aron koululle ja edelleen Rahikkatietä keskustaan taskuun kartta reitistä

Kurikasta 8.05 Kurikantien puolta, Harjankylä n. 8.18, keskustassa 8.40. Tarkemmat tiedot Matkahuollon palvelusta.
Aron tilausajo Kurikantietä P paikalle. Lähtö Kurikantie 313 7.45 kartta reitistä 
Aron tilausajo P paikan jälkeen Seinäjoentien puoli. Lähtö P-paikalta n. 8.10 kartta reitistä 
Aron apuauto 1: Lähtö Ahtiaisentien ja Asuulin suunnasta tulevan tien risteys 8.35 kartta reitistä kartta reitistä 
Aron apuauto 2: Lähtö Päntäne 8.05, Rinta-Yrjänäisentie 8.15, Metsäpirtinkuja, Topeeka, Sööpärintie n. 8.25, Kuutintie n. 8.30, Kurikantie 193, Järvikyläntie 182, Enontie, Aron koulu. Kartta reitistä.
Koulun alku 10.00 Aron koululla

Tilausajo Kurikantien puoli ja Seinäjoentie kartta reitistä 
Tilausajo Rahikkatie, Ahtiaisentie, Tokerotie ja Vennanmäentie kartta reitistä

12.00 tilausajot Aron koululta (14.8.2017) lähtien tarpeen mukaan
13.10 taskusta ajetaan Aron runko 9.8.2017 (poikkeus), lisäksi tilausajot Aron koululta tarpeen mukaan
14.10 taskusta ajetaan Aron runko ma-pe (10.8.2017 lähtien), lisäksi tilausajot Aron koululta tarpeen mukaan 14.8.2017 lähtien
15.10 taskusta Aro-Ohmerojärvi ma-pe (10.8.2017 lähtien), poikkeaa Aron koululla, kartta reitistä.
Tilausajot Aron koululta tarpeen mukaan 14.8.2017 lähtien
16.00 taskusta Seinäjoentien puolelle (14.8.2017 lähtien), ajetaan maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Kurikantien puoli
15.05 taskusta Kurikkaan, tarkemmat tiedot Matkahuollon palvelu.
16.15 matkahuollosta Kurikkaan, tarkemmat tiedot Matkahuollon palvelu.

Ikkeläjärvi

Lähtö Ikkeläjärvi 7.15 kartta reitistä Ajetaan ensimmäisellä viikolla to ja pe.
Lähtö Salonmäki 7.55. Järven kierto, Luukkaisentie, Kolmenraitin koulu n.8.35, tasku. Lisäksi saattoauto Asuulintien liittymästä keskustaan, kartta reitistä 
13.10 taskusta Kolmenraitin koulun kautta, Luukkaisentie ja kierretään järvi. Ajetaan 9.8.lähtien ma-pe.
14.10 taskusta. Ajetaan 10.8.2017 lähtien ma-pe.
15.10 taskusta. Ajetaan 10.8.2017 lähtien ma-pe.
16.00 taskusta. Ajetaan 14.8. 2017 lähtien ma, ke ja to.

Ns. Lustilan alueen vaarallisuuskuljetus Kolmenraitin koululla ja saattoauto keskustaan

Aamun reitti: Kalmarintien ja Topinraitin risteys 8:00, Tuhtimäentie 5 liittymä, Lustilantien 183 liittymä, Pikkuhaudantien ja Jyrkkätien risteys, Lustilantien varren pysäkki Lustiraitin liittymän läheisyydessä, Keevelintien ja Muorilantien risteys, käynti Kolmenraitin koululla n 8:20, Lustilantien varressa Peuralantien risteys, Niksitien läpiajo, Asuulintien liittymä n. 8:25 Sahankyläntiellä, Ponsimaantien liittymä Sahankyläntiellä, Lustilantien varren kiinteistöjen liittymiä, paluu Kolmenraitin koululle ja siirtyminen Koulukeskuksen taskuun keräillen Lustilantien varren linja-autopysäkeiltä oppilaita, Hyypäntie, tasku.

Nummijärvi

Lähtö Koivukylästä 7.30, Nummilahdentie Sirkantien päästä 7.40, Säkkiharjuntien pää 7.55, Nummijärven ent. kauppa kartta reitistä. Ajetaan  ma-pe 9.8.2017 lähtien.
13.10 taskusta Heikkilänkylän kautta. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. 9.-11.8.2017 vuoro käy myös Nummikoskella ja Koivukylässä, jatkossa vain järvenkierto.
14.10 taskusta Heikkilänkylän kautta. Ajetaan ma, ti, to ja pe 14.8. 2017 lähtien. Perjantaina 11.8.2017 Nummijärvellä asuvat perusopetuksen oppilaat pääsevät kotiin Hyypän tilausajon kyydissä taskusta. Näille oppilaille tietoa Wilmassa.
15.10 taskusta Heikkilänkylän kautta. Ajetaan ma-pe 10.8.2017 lähtien, kartta reitistä 
Nummijärvelle klo 16.00 kuljetaan Hyypän avoimella. Elina Lammi hakee ma ja to Hautalankyläntien risteyksestä ja ajaa Nummijärven ent. kaupalle. Ajetaan 14.8.2017 lähtien.

Ohmerojärvi-Kainasto Kainaston koululle ja Luomankylässä vaihtamalla keskustaan

Lähtö Ohmerojärven länsipuoli 7:35, Lahoontie 7.45. Keskustaan menijät vaihtavat Luomankylän taskussa Teuvalta tulevaan autoon. Jussilankujan lenkki aina aamuisin. Ajetaan 9.8.2017 lähtien ma-pe Kartta reitistä. 
Lähtö Ohmerojärven länsipuoli 8:35, Lahoontie 8.45.  Jussilankujan lenkki aina aamuisin. Ajetaan 9.8.2017 lähtien ma, ti, to. Tiistaisin ei käydä Lahoontiellä. Kartta reitistä. 
12.30 Kainaston koululta Ohmerojärvelle. Kiertää Jussilankujan lenkin. Tarvittaessa käy Lahoontiellä.  Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. Kartta reitistä. 
14.15 taskusta Kainaston kautta Ohmerojärvelle.  Kiertää Jussilankujan lenkin ma, ti ja to. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. Vaihtoyhteys Hangaskylään ke ja to  Kartta reitistä 
15.10 taskusta Aron ja Harjankylän kautta Ohmerojärvelle. Aron koululla poiketaan ti ja ke. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. Kartta reitistä. 
16.05 taskusta Luomankylän kautta Ohmerojärvelle. Ajetaan 14.8. 2017 lähtien ma ja to. Käynti Lahoontiellä tarvittaessa. Kartta reitistä (To käynti mahdollisesti Arossa St1:n pysäkillä reitin alussa.)

Kokonkylän suunnasta ja Viitakyläntien eteläosasta  Kainaston koululle, iltapäivällä Hangaskylään

7:50 lähtö Kokonkyläntie 754, Aninkuja 810, Viitakyläntie 59, Kainaston koulu, ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Tiistaina vain Viitakyläntie.
8:50 lähtö Kokonkyläntie 754 (ti)/ Viitakyläntie (ma), n. 9:00 Kotamäentie, Hangaskyläntietä Kainaston koululle. Ajetaan ma, ti ja to.
12:30 lähtö koululta Kokonkylään, Viitakyläntielle ja Hangaskylään, ajetaan ma-pe.
14:30 lähtö koululta Kokonkylään (vain ti) ja Hangaskylään, ajetaan ma-to.

Teuva-Kauhajoki

Lähtö Teuvalta 8.00. Luomankylän kautta. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.
15.05 taskusta Luomankylän kautta Teuvalle. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.
16.05 taskusta Luomankylän kautta Teuvalle.Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.

Jurva-Kauhajoki

Lähtö 7.40, Hangaskylä 8.00, Ratikylä 8.05. Aninkujan kautta. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.
15.05 taskusta Kainaston kautta Jurvaan. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.
16.10 taskusta Kainaston kautta Jurvaan. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.

Hyyppä

Lähtö matkahuollosta 7.35, Hämes-Havunen, edelleen Jokimäentietä Kauhajärvelle, n.8.10 Kauhajärveltä Heikkilänkylän kautta keskustaan. Tarkempi tieto löytyy Matkahuollon palvelusta.
13.10 taskusta Ajetaan vain ke 9.8.2017. Jatkokyydit Markku Anttila.
13.10 ja 14.10 ajetaan Kaaren tilausajoina tarpeen mukaan. Kyytiin taskusta. Wilmaan tulee jatkossa tietoa ko. oppilaille.
15.10 taskusta, ajetaan ma-pe 10.8.2017 lähtien. Jatkokyydit Markku Anttila.
15:45 Puistotien pysäkki pikitietä Hyypän kautta Poriin, ajetaan ma-pe 10.8.2017 lähtien.
16.00 taskusta Heikkilänkylän kautta. Ajetaan ma, ke ja to 14.8.2017 lähtien. Vakkurinkylään ja Kauhajärvelle kuljetaan 15:45 vuorolla. Markku Anttila kuljettaa Aunesluomalle Kauhajärveltä. Jatkokyydit Nummijärvelle ma ja to Elina Lammi (vaihtopaikka Jokimäentien ja Hautalankyläntien risteys).

Puska-Päntäne (koulu)-Nirva-Kokko keskustaan

Lähtö Päntäneen pikavuoropysäkki n. 7.50, Puskankylä, Päntäneen koulu, Nirva, Kokko, Koulukeskuksen tasku n. 8.40
13.10 taskusta Kokon- ja Nirvankylän kautta Päntäneelle ja edelleen Puskankylään ja Möykkyyn. Ajetaan vain 9.8.2017.
15.00 taskusta Kokon- ja Nirvankylän kautta Päntäneelle ja edelleen Puskankylään ja Möykkyyn. Ajetaan ma-pe 10.8.2017 lähtien.
16.10 taskusta Kokon- ja Nirvankylän kautta Päntäneelle ja edelleen Puskankylään ja Möykkyyn. Ajetaan ma-to 14.8.2017 lähtien.

Nirva-Kokko Päntäneen koululle

Lähtö Aninkuja 370:n liittymästä 7.40 kartta reitistä 
Lähtö 9:00 Nirvan-Kokontie, n. 9:05  Elluntien pää, Korpikyläntie Päntäneen koulu. Ajetaan ke 16.8.2017 lähtien.
Lähtö 9:50 Nirvan-Kokontie, n. 9:55  Elluntien pää, Korpikyläntie, Möykkytie, Päntäneen koulu. Ajetaan ti 15.8.2017 lähtien.
Lähtö 11.35 Päntäneeltä. Ajetaan ma 14.8.2017 lähtien.
Lähtö 12.30 Päntäneeltä. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien.
Lähtö 14.30 Päntäneeltä. Ajetaan ma-to 14.8.2017 lähtien.

Möykky Päntäneen koululle

Lähtö Elluntien alusta 7.35 kartta reitistä 
Lähtö Hukanluomantien pysäkki 8:40, Puskankylä, Möykky n. 9.10. Ajetaan ke, 16.8.2017 lähtien.
Lähtö 9:50 Nirvan-Kokontie, n. 9:55  Elluntien pää, Korpikyläntie, Möykkytie, Päntäneen koulu. Ajetaan ti 15.8.2017 lähtien. 
Lähtö 11.35 Päntäneeltä. Ajetaan ma 14.8.2017 lähtien.
Lähtö 12.30 Päntäneeltä. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien.
Lähtö 14.30 Päntäneeltä. Ajetaan ma-to 14.8.2017 lähtien.

Uuro Puska Päntäne

Lähtö Hukanluomantien pysäkki 8:40, Puskankylä, Möykky n. 9.10. Ajetaan ke, 16.8.2017 lähtien
Lähtö 11.35 Päntäneeltä. Ajetaan ma 14.8.2017 lähtien.
Lähtö 12.30 Päntäneen koululta. Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien.
Lähtö 14.30 Päntäneeltä. Ajetaan ma-to 14.8.2017 lähtien.

Isojoki-Uuro-Pne-Keskusta

Lähtö Isojoki 8.00, Uuro, Päntäneen koulu n. 8.30, Koulukeskus tasku n. 8.45.
15.00 taskusta Päntäneen ja Uuron kautta Isojoelle.  Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. Tarkemmat tiedot matkahuollon palvelusta.
16.10 taskusta Päntäneen ja Uuron kautta Isojoelle.  Ajetaan ma-pe 9.8.2017 lähtien. Tarkemmat tiedot matkahuollon palvelusta.

Karijoelle

14.05 taskusta Päntäneen kautta Karijoelle. Vaihtoyhteys ma-to Möykkyyn, Puskankylään, Uuroon ja Nirva-Kokkoon. Vaihto ei toimi 10.-11.8.2017.

Samelinlaksontien reitti

Lähtö Jokimaantie n. 8.25, Samelinlaksontie, Koulukeskus tasku n. 8.35 kartta reitistä