Syventävää tietoa

Rakentamisen luvanvaraisuus
Rakentamista ohjataan voimassa olevilla maankäyttö- ja rakennuslainsäädännöllä, asemakaavoilla, oikeusvaikutteisilla yleiskaavoilla sekä rakennusjärjestyksellä. Yhteydenotolla rakennusvalvontaan selviää, millainen lupa rakennushankkeeseen tarvitaan.
 
Rakennusluvan käsittely
Rakennusluvan käsittelee, suurimpia hankkeita lukuunottamatta, rakennustarkastaja.

Rakennus- ja erityissuunnitelmien laatijoilta edellytetään maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön perusteella suunnittelutehtävään soveltuvaa rakennus- tai erikoisalan koulutusta sekä riittävää kokemusta kyseisen suunnittelualan tehtävistä. Suunnittelun aikana sidotaan suurin osa hankkeen kustannuksista, joten suunnittelun laadusta ei kannata tinkiä.

Hankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus
Hankkeeseen ryhtyvän on hankittava riittävän ajoissa pätevät suunnittelijat. Hankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava yhdessä pääsuunnittelijan kanssa siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien määräysten ja säännösten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hankkeeseen ryhtyvän on hankittava ja hyväksytettävä eri alojen tarvittavat työnjohtajat. Hankkeeseen ryhtyneen on osallistuttava aloituskokoukseen ja pidettävä hankkeen työnjohtajat ajan tasalla hankkeen vaiheista siten, että he pystyvät tekemään tarkastusasiakirjan mukaiset tarkastukset.
 
Pääsuunnittelija
Pääsuunnittelija huolehtii hankkeen suunnitelmien laadusta ja kattavuudesta.
 
Pääsuunnittelija ja hankkeeseen ryhtyvä huolehtivat siitä, että:
  • tarvittavat ajan tasaiset lähtötiedot ovat suunnittelijoiden käytössä ja ristiriidattomia
  • suunnittelijoilla on tiedossa, mistä osasuunnitelmista he vastaavat
  • tarvittavat suunnitelmat tehdään ja että suunnitelmat ovat ristiriidattomia

Pääsuunnittelijan on osallistuttava aloituskokoukseen.

Suunnittelun lähtötiedot
  • kaavan ja rakennusjärjestyksen asettamat vaatimukset
  • suojelumääräykset
  • rakennuspaikan olosuhteet (mm. kaupunkikuva, naapurusto, maasto, maaperä, ilmansuunnat, kunnallistekniikka, tieliittymä)
  • hankkeen toteutusmuoto ja hankkeen aikataulu
Pääpiirustukset
Pääpiirustukset toimitetaan kahtena sarjana lupahakemuksen liitteeksi. Pääpiirustusten sisältövaatimukset on esitetty Ympäristöministeriön asetuksessa rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä 216/2015.
 
Vastaava työnjohtaja
Vastaavalta työnjohtajalta edellytetään sekä soveltuvaa koulutusta että riittävää kokemusta alalta.

Vastaava työnjohtaja huolehtii

  • hankkeen toteuttamisesta myönnetyn luvan mukaisena sekä rakentamista koskevien sääntöjen ja määräysten noudattamisesta
  • viranomaiskatselmusten pyytämisestä määrätyissä työvaiheissa
  • erityispiirustusten ja selvitysten toimittamisesta rakennusvalvontaan ennen kyseiseen työvaiheeseen ryhtymistä
  • työmaan tarkastusasiakirjan ajan tasalla pitämisestä
  • tarvittavien tarkastus- ja koestuspöytäkirjojen sekä suunnitelmien käytettävissä olemisesta viranomaiskatselmuksissa
  • että havaittujen virheiden ja puutteiden osalta ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin

Vastaavan työnjohtajan on oltava läsnä aloituskokouksessa sekä viranomaiskatselmuksissa.

Kvv-työnjohtaja
Kiinteistön vesi- ja viemäritöistä vastaavan työnjohtajan tehtävänä on vastata erikoisammattitaitonsa mukaisten töiden vaatimustenmukaisuudesta hankkeessa.
 
Iv-työnjohtaja
Ilmanvaihtotöistä vastaavan työnjohtajan tehtävänä on vastata erikoisammattitaitonsa mukaisten töiden vaatimustenmukaisuudesta hankkeessa.
 
Lupapäätös
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on tutustuttava lupapäätökseen huolellisesti. Lupapäätöksessä on annettu ehdot, joita rakentamisessa on noudatettava. Edellä mainittuja ehtoja ovat mm. palo-osastoinnit, alkusammutuskalusto, viranomaiskatselmukset.
 
Aloituskokous
Aloituskokouksen tarpeellisuus on ilmoitettu rakennusluvassa. Aloituskokous on pidettävä ennen rakentamiseen ryhtymistä. Rakennushankkeeseen ryhtyvä pyytää kokouksen pitämistä ja sopii kokouksen ajankohdan rakennusvalvonnan kanssa. Aloituskokouksessa käydään läpi rakennusluvan ehdot ja hankkeen vastuuhenkilöt tehtävineen. Aloituskokoukseen osallistuvat ainakin hankkeeseen ryhtyvä tai hänen edustajansa, rakennustyön vastaava työnjohtaja ja pääsuunnittelija.
 
Aloitusilmoitus
Rakennusvalvontaan on ilmoitettava rakennustöiden aloittamisesta ennen töihin ryhtymistä. Mikäli hankkeesta pidetään aloituskokous, erillistä aloitusilmoitusta ei tarvita.
 
Rakennuksen paikan merkitseminen
Paikalleen merkitseminen tilataan Vesa Malkamäeltä, puh. 040 576 0884.
 
Rakennekatselmus
Kun kantavat rakenteet ovat valmiit, vastaava työnjohtaja pyytää rakennekatselmuksen suorittamista.
 
Käyttöönottokatselmus
Käyttöönottokatselmus on pyydettävä pidettäväksi ennen kuin rakennusta tai sen osaa aletaan käyttää. Käyttöönotossa varmistutaan siitä, että käyttöönotettava rakennus tai sen osa on turvallinen, terveellinen ja käyttökelpoinen. Sähköasennusten tarkastus, vesiputkistojen koeponnistukset sekä ilmanvaihdon säätö on tehtävä ja dokumentoitava ennen käyttöönottokatselmusta. LVI-töiden työpiirustusten pitää olla katselmuksessa käytettävissä.
 
Loppukatselmus
Kun rakennus on pihatöineen valmis ja rakennustyömaan jäljet siistitty, on pyydettävä loppukatselmuksen suorittamista. Loppukatselmus on pidettävä luvan voimassaoloaikana. Loppukatselmuksessa tarkastetaan, että lupaehdot on täytetty, asiakirjat toimitettu, käyttö- ja huolto-ohjekirja on käytettävissä ja työmaan tarkastusasiakirja täytetty. Tarkastusasiakirjan kopio luovutetaan rakennusvalvontaan ja alkuperäinen liitetään käyttö- ja huolto-ohjeeseen.